sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Uudestaan



Mitenkäs sitä sanotaan... kertaus on opintojen äiti. Noh näitä on kyllä tullut kerrattua. Mutta hauska juttu, että kun pyydettiin tekemään toinen "samanlainen" mutta kuitenkin huomattavasti toisesta poikkeava versio, tekeminen tuntuikin paljon vaikeammalta.


Edellisen magnesiittikorun tilaaja ihastui riipukseen niin paljon, että epäili raaskiiko korua antaakkaan lahjaksi. Asia oli helppo ratkaista. Tilasin nimittäin noita kolikoita kaksin kappalein ihan siltä varalta, että jos niiden laadussa on jotain vikaa. No nyt ne sitten molemmat lähtivät matkaan kohti pohjoista.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Hopeapolku

Työkaverini tilasi turkoosin riipuksen hopeajuovalla. Hetki piti helmeä jälleen metsästää, mutta lopulta päädyttiin tähän magnesiitti helmeen. Helmi on halkaisijaltaan 35 mm eli suhteellisen suuri.

Magnesiittihelmi ja hopeaa puuvillanyörissä