tiistai 12. lokakuuta 2010

Helmimietteitä

Helmiä, helmiä, helmiä. Taas on tullut tilailtua ja osteltua helmiä hieman joka suunnasta. Oulun käsityömessuillekin oli eksynyt useampi korutarvikkeiden myyjä. Ainakin yhden mop-nauhan ostin ja muutaman purkin papanahelmiä (kuten ystäväni nimittää papillonhelmiä).Vielä kun saisi tehtyä niitä korujakin. Ystävällä oli hyvä idea. Hän haalii kovasti lankoja itselleen (hieman samaan tyyliin kuin minä helmiä). Hän päätti, että uusia lankoja ei saa ostaa ennen kuin jotain on valmistunut. Lankojen kilomäärä pitää pysyä kotosalla kuulemma vakiona. Eli pystyisiköhän tätä soveltamaan helmiin... tällä tahdilla tulee halvaksi :)

Alla oleva työ on tilaustyö. Ystävä osti FMG:ltä alla olevan lasihelmen. Helmen vierellä oli pari turkoosia Swarowskin bicone kristellia, mutta ne eivät miellyttäneet häntä. Avasin ystävälleni helmilaarit joista hän etsiskeli helmelle hyviä kavereita. Satuin esittelemään kerran pyörittelemääni hopealanka helmeä... ja se sitten oli juuri se mihin ystäväni tykästyi. Eli ei sitten kuin tekemään toinen kaveriksi. Helmet on laitettu kolminkertaiseen vaijeriin jonka päihin olen itse lisännyt lukon. Olipa muuten vaikea kuvattava tuo helmi.